paksuposki

Oikeastaan hävettää tämä kuva, mitenkä kehtaan tämän edes tähän laittaa. No, muovailu on mennyt tästä noin viikon takaisesta tilanteesta eteenpäin.

Sinne meni

Päivä yksi, mutta vallan toisissa askareissa. Kotona olisin helposti voinut viettää toisenkin kuukauden. Mitä tuli tehtyä: tuliveistokset, yksi näyttelyhakemus. Muovailukin eteni. Tosin kuvittelin, että iso muotti olisi nyt valmiina, toisin kävi.

Ajatuksilla täyttyi pää.

Ja arki helpottui. Huominen jauhelihakeitto on keitetty jo tänään.

Ja pikkukisua täytyy kohta ryhtyä kutsumaan jollain toisella nimellä.

Sijaistoimintoja

Päivä 7. Keskittymiskykyni yllätti. Ajatus pysyy kasassa, ja veistäessä olo on rauhallinen. Viime yönä ensimmäinen juonellinen uni, ei pelkkä kuva.

Nyt pitäisi käydä Puukeskuksessa, onpa vaikeaa. Ehkä sitä ennent5rrrr (pikkukissan terveiset) selvitän kuistin alle sotkeutuneen kissan narun.

Toinen päivä

Silmälaseista hukkui ruuvi, kissa putosi akvaarioon, talo täyttyi savulla ja mustikkakeitto peitti alleen kirjaston viisi uutuusromaania. Tämän kaiken piti tapahtua, ennen kuin työrauha palasi.

Tänään olen veistänyt neljä tuntia. Alkanut uskoa keskittymisen olevan mahdollista.

Toivoa

Valonpilkahduksia. Jaksoin tiskata ja lakaista ajatuksenani päästä aamulla ajoissa muovailemaan. Eilen availlessa muoveista kuvan työtä tuli vihdoin välähdys, että tästä tulee vielä joskus jotain.

Luulisin, että tästä tulee aika hyvä valmis työ. Savet vaan meinaa loppua. Taitavampi veistäjä olis osannut tunkea styrokseja oikeisiin paikkoihin.

Tuomari Nurmio keikalla paikallisessa ravintolassa. Tekisi mieli karata sinne.

Nainen remontoi I

Tällainen vaikuttava luolasto löytyy meidän kotitalon kellarin seinän takaa. Kivijalka näyttäisi olevan järkäleistä rakennettu, ja sinne matkaa kellarin seinästä melkein metri.

Kyllästyneenä aikaansaamattomuuden ja epäpätevyyden tuntemuksiin terapoin itseäni poravasaralla. Tai siis seinää. Tuuletusaukon puhkaiseminen tuotti myönteisen yllätyksen: kivijalan juuressa on sisäseinässä tuuletuskanava, jonka pohjalla rutikuivaa hiekkaa. Järkäleiden läpi ei tarvitse tietään tässä tapauksessa raivata. Harkinnassa ollut routaeristelevyjen kaivaminen maahan kivijalan juureen olisi idioottimaista. Moni asia on hyvin, ja halvaksikin tulee tehdä vähän vähemmän.

Viime aikoina on juolahdellut semmoinenkin mieleen, oliko mitään järkeä tai hyötyä viettää neljä vuotta ammattikorkeassa taidetta opiskellen. No ainakin nyt se, että jaksan kannatella tuommoista työkalua ja uskaltaudun sitä käyttämään.

Olen vakavasti harkinnut mielialalääkityksen aloittamista vetämättömyyden ja alavireisyyden tuntemuksiin. Mutta, mutta, taidankin ensin tehdä vähän lisää reikiä tuolla mainiolla masiinalla..

Terapiapalat

Viime aikoina meillä on otettu rauhallisemmin. On pelattu shakkia (lapsi pelaa hyvin ja harkiten ensimmäiset 15 siirtoa, sitten haluaa lopettaa huomatessaan väistämättömän - haa!), ja koottu tätä aikoinaan Johannalta saatua palapeliä. Nyt se on melkein.

post trauma

Oulussa koulutuksessa. Päässä alkoi taas pyöriä, kovaa alustaa vaikea tavoittaa.

Tällaisessa ahdistuksessa minulle käy niin, että alan kokea (ja pelätä kokemustani todeksi) kaiken elämässäni muuttuneen pahaksi, epäonnistuvaksi, huonoksi, tuhoon tuomituksi. Niinpä huominen työpäivä tuntuu liki mahdottomalta kohdata. Mieluiten olisin rauhassa ja yksin.

Tämä päivä kuitenkin omistettu itsehoidolle. Kävelin kasvimaalle. Kevättöihin pääsee siellä pian. Jänikset eivät olleet syöneet mitään. Ehkä maukkaampaa on ollut tarjolla. Joen vesi on kauhistuttavan korkealla, ja penkkansa pullollaan puunrunkoja. Kehtaisinko käydä kärrillä sieltä hakemassa, kaupungin kai ne on.

Kosminen tuhaus

Kuolema puhalsi jääkukkasen elämän akkunaan.

Tänne me elävät jäimme ihmettelemään, mikä kävi vieraisilla.

Mitä muistan: pitkät raajat raitapaidan sisällä, lantion mutruisissa farmareissa, tupakan ilon seinään nojatessa, puhalluksen, pysähtymisen. Pölyn kaapiston päällä leijumassa sivuvalossa, hiljaisuuden. Nenän, käden, jonkun ihmisen jota ei ole enää.

Nimittelyä

Perinteikäs IKEA-säntäily tuli suoritettua viime viikonloppuna. Ruuvatessani kattokoukkua lapsen himoamaa oranssista pussukkaverkkosäilytysvälinettä varten kuulin huudahduksen: "Hullu`!"
Käyttämäni työkalu, pihvinuijan varsi, osoittautui liian omintakeiseksi nuoren konservatiivimme makuun.

Edellisen vuoden kokemuksensa perusteella yhdeksänvuotias kokosi liki itsenäisesti 37-osaisen peltihyllykön. Minulle tehtävä oli viime vuonna liian haastava, joten ulkoistin sen. Nyt tyttäreni keskittymisen voimalla jaksoin perehtyä ohjeisiin. Toinen rullakko on jo ilo.

Videokamera on rikki, materiaali ei siirry koneeseen. Olen niin pahoillani.

Vichyn voimalla

Kolmas paastopäivä. Hektisesti hermoillen odotan seestymistä, jonka paaston pitäisi tuoda tullessaan. Olen tilannut myös henkistyneitä ajatuksia ja herkän maailmankuvan, missä viipyvät?? Rauhoittunut olen, liikuskelen hitaasti ja varovasti, nukun paljon. Ajatukset eivät kuitenkaan mene mihinkään kauniiseen, vaan, yllätys yllätys, lasken kynä kädessä erilaisia kuluja. Onko varaa asennuttaa uuni vai pitäisikö säästää rahat kivijalan puhkomiseen (ilmastointiaukkoja varten)? Mistä löydän rahat talolainan lyhennykseen, jos työni loppuvat elokuussa eikä kukaan koskaan ikinä halua palkata minua?

Tarvetta seestymiseen on. Viime lauantaina käytiin avannossa uimassa. Virkistävä oma friikkilaumansa oli kohdattavissa sielläkin, naisia sauna täynnään. Parhaat pulskahtivat kylmään veteen kymmenisen kertaa kahden tunnin aikana.

Tänään olen paremmissa voimissa kuin eilen. Tavoitteena on saada työtila imuroitua irtopölystä. Perjantaina jaksoin jopa ruuvata kasaan romahtaneen veistoksen rungon, eilen hivenen ulkoilla. Eilisen melankoliaa on vaikea sanoin kuvata, luotan kuitenkin saavani palkinnon parin päivän päästä. Päässäni pyörivät aiemmat paastot, ja vertailen pirteyttäni nyt ja taannoin: silloinkin jaksoin päiväkaudet ommella. Voi hyvät hyssykät miten ihminen voi itseään kiusata ajatuksen voimalla.

Oivoi

Hanna Bourgeois, yritti N tökiskellä viime bileissä. Tiedetään, tiedetään. Olen antanut periksi ammatilliselle kilpajuoksulle, tarpeelle alati päivittää ammattitaitoa jotta se ei vanhene, happane, osoittaudu siksi epäkelvoksi höttöiseksi ainekseksi jonka koko ajan alitajuisesti pelkäät muhivan henkisessä alapohjassasi. Rupean ramppaamaan Seinäjoella saatanan kalliissa amerikkalaisen yrityksen lisenssoimassa testikoulutuksessa. Semmoiseen pistän kallista elinaikaani, monen monta viikonloppua.

Siitä olen kumminkin tyytyväinen, että sain jonkinlaisen väliaikaisen ratkaisun tehtyä, että teen edes jotain pitkäjänteisempää ja eteenpäin vievää, vaikkakin samaan aikaan olen huolissani etääntymisestä yhä kauemmas kuvataiteesta. Ehkä minulle urkenee ura vapaana (hullu sanavalinta kuvaamaan mahdollista yrittäjyyttä) lausuntonikkarina, ja voin jättää saastuneet julkiset rakenteet kauas taakseni.

Voi, osatapa olla riippumaton, elää tyytyväisenä omassa sisäisessä maailmassaan, tarvitsematta, kaipaamatta yhteyttä ja yhteisyyttä. Kadehdin köyhiä taiteilijatovereita, jotka posket lommolla luovat tyhjästä maailmoja, ovat rauhassa irrallaan tavanomaisesta.

Omista poskistani ovat lommot kaukana (kuten jokainen voi makkaratehtaan uuden vuoden kuvista huomata). Huomenna aloitan paaston.