Nimittelyä

Perinteikäs IKEA-säntäily tuli suoritettua viime viikonloppuna. Ruuvatessani kattokoukkua lapsen himoamaa oranssista pussukkaverkkosäilytysvälinettä varten kuulin huudahduksen: "Hullu`!"
Käyttämäni työkalu, pihvinuijan varsi, osoittautui liian omintakeiseksi nuoren konservatiivimme makuun.

Edellisen vuoden kokemuksensa perusteella yhdeksänvuotias kokosi liki itsenäisesti 37-osaisen peltihyllykön. Minulle tehtävä oli viime vuonna liian haastava, joten ulkoistin sen. Nyt tyttäreni keskittymisen voimalla jaksoin perehtyä ohjeisiin. Toinen rullakko on jo ilo.

Videokamera on rikki, materiaali ei siirry koneeseen. Olen niin pahoillani.

Vichyn voimalla

Kolmas paastopäivä. Hektisesti hermoillen odotan seestymistä, jonka paaston pitäisi tuoda tullessaan. Olen tilannut myös henkistyneitä ajatuksia ja herkän maailmankuvan, missä viipyvät?? Rauhoittunut olen, liikuskelen hitaasti ja varovasti, nukun paljon. Ajatukset eivät kuitenkaan mene mihinkään kauniiseen, vaan, yllätys yllätys, lasken kynä kädessä erilaisia kuluja. Onko varaa asennuttaa uuni vai pitäisikö säästää rahat kivijalan puhkomiseen (ilmastointiaukkoja varten)? Mistä löydän rahat talolainan lyhennykseen, jos työni loppuvat elokuussa eikä kukaan koskaan ikinä halua palkata minua?

Tarvetta seestymiseen on. Viime lauantaina käytiin avannossa uimassa. Virkistävä oma friikkilaumansa oli kohdattavissa sielläkin, naisia sauna täynnään. Parhaat pulskahtivat kylmään veteen kymmenisen kertaa kahden tunnin aikana.

Tänään olen paremmissa voimissa kuin eilen. Tavoitteena on saada työtila imuroitua irtopölystä. Perjantaina jaksoin jopa ruuvata kasaan romahtaneen veistoksen rungon, eilen hivenen ulkoilla. Eilisen melankoliaa on vaikea sanoin kuvata, luotan kuitenkin saavani palkinnon parin päivän päästä. Päässäni pyörivät aiemmat paastot, ja vertailen pirteyttäni nyt ja taannoin: silloinkin jaksoin päiväkaudet ommella. Voi hyvät hyssykät miten ihminen voi itseään kiusata ajatuksen voimalla.

Oivoi

Hanna Bourgeois, yritti N tökiskellä viime bileissä. Tiedetään, tiedetään. Olen antanut periksi ammatilliselle kilpajuoksulle, tarpeelle alati päivittää ammattitaitoa jotta se ei vanhene, happane, osoittaudu siksi epäkelvoksi höttöiseksi ainekseksi jonka koko ajan alitajuisesti pelkäät muhivan henkisessä alapohjassasi. Rupean ramppaamaan Seinäjoella saatanan kalliissa amerikkalaisen yrityksen lisenssoimassa testikoulutuksessa. Semmoiseen pistän kallista elinaikaani, monen monta viikonloppua.

Siitä olen kumminkin tyytyväinen, että sain jonkinlaisen väliaikaisen ratkaisun tehtyä, että teen edes jotain pitkäjänteisempää ja eteenpäin vievää, vaikkakin samaan aikaan olen huolissani etääntymisestä yhä kauemmas kuvataiteesta. Ehkä minulle urkenee ura vapaana (hullu sanavalinta kuvaamaan mahdollista yrittäjyyttä) lausuntonikkarina, ja voin jättää saastuneet julkiset rakenteet kauas taakseni.

Voi, osatapa olla riippumaton, elää tyytyväisenä omassa sisäisessä maailmassaan, tarvitsematta, kaipaamatta yhteyttä ja yhteisyyttä. Kadehdin köyhiä taiteilijatovereita, jotka posket lommolla luovat tyhjästä maailmoja, ovat rauhassa irrallaan tavanomaisesta.

Omista poskistani ovat lommot kaukana (kuten jokainen voi makkaratehtaan uuden vuoden kuvista huomata). Huomenna aloitan paaston.