
Tämä saatiin aikaan tänään. Harvinaisen kivuton kutsari-juliste -rupeama, kaikki kokoon kahdessa illassa. NYTE ry juhlii 20 -vuotista taivaltaan. Siinä poseeraa meidän Söpö. Ja Anna. Näyttelyn kokoaminen toisten töistä on muuten yhtä hermostuttavaa kuin oman jännittäminen.
Kaikenlaisia juhlia tulossa, hautajaiset ja ylioppilasjuhlat samana viikonloppuna. Symmetrian vuoksi osallistun molempiin. Joulukin saisi tulla. Hoputimme sitä, paistoimme kaupan taikinasta piparit ja keitin riisipuuron. Lapsi innostui taiteilemaan veitsellä omia kuvioitaan niin, että päämäärää, täyttä pellillistä, piti moneen kertaan muistuttaa mieleen. Muotilla piparit pitää tehdä, eikä niiden pidä esittää kissoja.
Syötyäni ripuloin parisen tuntia. Ei oo helppoo.